lauantai 29. elokuuta 2020

Pyry-Tuulen teillä

Takametsän taidelauantain ehkä etukäteen eniten spekuloitu kysymys oli, saapuuko Possulan Pyry-Tuuli juhlaan ja kertooko hän reissuistaan. Pyry-Tuuli oli kadonnut joitain aikoja sitten hieman ajattelemattomasti mutta palannut kotiin hyvissä ajoin ennen talvea.

Juhlalauantai valkeni epävakaisena. Pitkin päivää sateli, välillä vähän rankemminkin, joten illan tullen juhlaväki joutui turvautumaan sadevarusteisiin. Hertan ja Hansun ripustamat juhlavalot loivat kuitenkin miellyttävää tunnelmaa ja Keittiövelhon loihtimat herkut veivät kielen mennessään. 

Pyry-Tuuli saapui kuin saapuikin paikalle. Hän näytti olevan aivan entisensä. Malttoi tuskin olla paikoillaan ja touhotti menemään joka suuntaan. Kymmenet silmäparit seurasivat hänen menoaan odottavasti. Keijon taiteellisen runoesityksen jälkeen hän lennähti lavalle. Kyllä, kirjaimellisesti lennähti. Hyppäsi ilmaan ja parin siiveniskuin laskeutui yleisön eteen. 

Katsokaas, hyvät kuomat, minä osaan lentää nykyään, aloitti Pyry tarinansa. Minähän olen, kuten ehkä olette huhuista kuulleet, lohikäärmepossujen jälkeläinen. Isoäitini kertoi heistä tarinoita, kun reissuni alussa pysähdyin tervehtimään häntä. Reissuni keskeinen löytö oli oppia lentämisen taito. 

Yleisö haukkoi henkeään. Pyry-Tuuli kertoi jokilaaksoista, yläilmoista näkemistään kylistä ja mitä ihmeellisimmistä paikoista. Nyt kuulijan on hyvä palauttaa mieleensä varoitus kalatarinoista. Omalla vastuulla. Tuskin Pyry-Tuuli kuitenkaan Kiinaan saakka ehti, ainakaan kun vasta oppi lentämään, vaikka tarina toki oli kovin viihdyttävä.

Kertomuksensa päätteeksi Pyry-Tuuli paljasti salaisuuden. Kaikki lähtee korvista. Tai niin, tietenkin siivet tarvitaan ja lohikäärme-esiäidit, mutta sen jälkeen avainasemassa ovat korvat. Ne ovat nähkääs eräänlaiset vaihteet. Korvissa on maa-asetukset ja lentoasetukset. Pyry-Tuuli näytti kuinka korvat toimivat. Lentoon lähdettäessä korvat heilautettiin taakse ja räpäytettiin siipiä. Laskeutuessa korvat tuotiin eteen possuasentoon. Se on myös keino pysyä maassa ja välttää tahattomia pyrähdyksiä. Hyvin kätevää, päätti Pyry-Tuuli esityksensä ja kumarsi.

Yleisö oli haltioissaan. Kerrassaan upea taidelauantai!




Tiedot
Tarina ja kuva, Suski

Ei kommentteja: