Lokareille kahvia

Keijon isoisoisoisä oli nimeltään Kustavius Kettu tai oikeammin Kusti. Kustavius oli niin hienolta kuulostava nimi, että sitä käytettiin vain sunnuntaisin tai silloin, kun Pikku-Kusti oli kunnostautunut erityisen mehevien kettuuksien tekemisessä. Kustavius-huuto saikin Kustin pysymään visusti piilossa, jos se kaikui Takametsässä arkisin.

Kusti syntyi joskus 1800-luvun loppupuolella, ihan tarkkaa tietoa ei ole, sillä kirkonkirjat paloivat Takametsän suuressa metsäpalossa 1910. Varmaa kuitenkin on, että Kusti oli vetreä nuori ketunkoltiainen matkustaessaan Ameriikkaan vuonna 1900.

Kusti ei ollut metsämiehiä, hieman toisin siis kuin oli Ketun suvussa ollut tapana. Hän rakasti hedelmiä ja marjoja ja haaveili jo aivan pienestä ketunpojasta alkaen siitä, että jonain päivänä hänellä olisi oma puutarhatila. Selvää oli, että ilman rahaa sellaista ei saanut. Kusti päätti monien aikalaistensa tavoin lähteä tavoittelemaan unelmaansa Ameriikkaan.

Eräänä kesäkuun viileänä aamuna Kusti pakkasi nyyttinsä, pussasi emoaan kuonolle ja suuntasi kulkunsa kohden Hankoa. Sieltä hän hyppäsi höyrylaiva Wellamon kyytiin ja aloitti suuren seikkailunsa. Matkareitti kulki Hangosta Tukholmaan ja sieltä Tanskan kautta Englantiin ja Southamptoniin. Southamptonista lähti höyrylaivoja New Yorkiin ja sellaisen kyytiin Kustikin livahti. Hänen rahavaransa olivat siinä vaiheessa hieman kortilla, joten hän pestautui laivan keittiöön apuketuksi ja sai siten matkansa maksettua. Toinen vaihtoehto olisi ollut matkustaa jäniksenä, mutta jotenkin Kusti ei kokenut sitä omakseen.

Ameriikassa Kusti matkasi erilaisia hanttihommia tehden kohden suuria järviä ja Michiganin metsiä. Hän oli Atlanttia ylittäessään hankkinut hyvät perustaidot keittiöhommista ja ajatteli hyödyntää oppimaansa. Niin Kusti päätyi kahvinkeittäjäksi metsureille, eli lokareille, kuten suomalaissiirtolaiset heitä tapasivat kutsua. Kustin jo palattua synnyinseuduilleen Takametsään lokareista ilmestyi laulukin, Lännen lokari. Sitä Kustilla oli tapana rallatella lauantai-iltaisin saunan jälkeen ja hymyillä veikeän kaihoisasti. 

Välillä Kusti heittäytyi muistelemaan kahvinkeittäjän aikojaan. Hänen tarinansa olivat täynnä suuria seikkailuja ja haitarimusiikkia. Haitari oli Kustin lempisoitin, jota hän osasi itsekin hieman soittaa. Kustille oli jäänyt erityisesti mieleen Iso-Aku, suuri Seinäjoelta kotoisin ollut lokari, joka aina työpäivien ja iltakahvien jälkeen soitti polkan jos toisenkin. Iso-Akuhan se oli Kustiakin soittamaan opettanut. Iso-Aku osasi lukea ja kirjoittaa, joten hän Kusti kirjoittelivat toisilleen vielä vuosikausia ja vaihtoivat kuulumisia.

Kuvassa Kusti poseeraa kahvipannunsa ja Ameriikasta tuomansa pirtinavaimen kanssa. Molemmat ovat muistoesineitä hänen nuoruudestaan. Kuva on otettu joskus 1950-luvulla tai ehkä hieman myöhemmin. Kusti on harmillisesti unohtanut kirjoittaa vuosiluvun valokuvan taakse.


Tiedot
Tarina ja kuvat, Suski

Juhannusta viettämässä

Keijo herää juhannusaamuun. Aurinko kutittelee hänen nenänpäätään vai onko se sittenkin kärpänen?

Keijo ja Iloisen mielen kahvila ovat viettämässä keskikesän juhlaa Kettusten sukutilalla Takametsän laitamilla. Keijo on yöpynyt ulkona, luumupuun varjostamalla terassilla ja nautiskelee nyt leppoisasta aamusta. Kahvilassakin tehdään jo aamuverryttelyjä, mikäli kyökistä leijailevasta kahvintuoksusta voi jotain päätellä.

Sukutila vaatii varmaan hieman selvennystä, nopeasti ajaltetunahan voisi luulla, että Ketut ovat ennemminkin metsästäjäsukua kuin maanviljelijöitä. Näin ei kuitenkaan ole laita Keijon perheen osalta.

Keijon isoisoisoisä Kustavius Kettu, tuttavallisemmin Kusti, huomasi jo varhain ketunpoikana että multa tuntuu hyvältä tassuissa. Kusti oli toiminnan kettu, joten hän hankkiutui ensi töikseen maanviljelysoppiin ja taisi jopa käydä Ameriikassakin asti rahaa tienaamassa. Oli miten oli, lopulta hän toteutti unelmansa ja hankki perheelle oman puutarhatilan Takametsän laitamilta. Sieltä ovat sitten monet pikkuketut ponnistaneet maailmalle, hyvinä esimerkkeinä Keijo, maankuulu reportteri ja merikettu Kassu.

Kassu odottelee aamukahvia

Kas, tuolta Kassu saapuukin kahvimukinsa kanssa odottelemaan kahvilan ensimmäistä kattausta. Hän on nukkunut lempipaikassaan suuren tammen juurella. Kassu myhäilee tyytyväisenä, ilmeisesti juhannustaiat ovat tuottaneet mieluisia unia. Keijo yrittää udella hieman tarkennuksia, mutta Kassu ei suostu kertomaan sen enempää. Odottaisiko hän salaa morsianta saapuvaksi?

Keijo ja Kassu viihtyivät juhannusaattona yömyöhään Iloisen mielen kahvilan kesteissä. Tänä vuonna ei poltettu kokkoa metsäpalovaaran vuoksi, mutta paistettiin lettuja ja pelailtiin seurapelejä. Lettuja olikin vino pino, sillä keittiövelho urakoi niitä oikein hiki hatussa. Keijosta oli hauskaa katsella lettujen paistamista. Keittiövelhon letunpaistopiste oli kesän kunniaksi ulkona, aivan kesäterassin liepeillä.

Kassun kysymys havahduttaa Keijon mietteistään. Kuinka? Kassu haluaa revanssin eilisestä pelihäviöstään. Mikäpä siinä, Keijo tuumaa ja serkukset pystyttävät uudelleen peliareenan. Tilan  hengen mukaisesti pelissäkin rakennetaan teitä ja maatiloja, viljellään maata ja käydään kauppaa.  Kassun erikoisuus ovat merirosvot, joiden torjumisesta hänellä on ihan käytännön työkokemusta.

Keijon ja Kassun saatua peliareenansa valmiiksi, kantaa Keittiövelho kahvia ja herkkuja pöytään. Tervetuloa, kahvila on avoinna ja toivottaa iloista juhannusta kaikille!

Peli jatkuu

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Miiru Hiirun vapaapäivä

Miiru Hiirulla on tänään vapaapäivä. Hän on herännyt tavallistakin aikaisemmin, tehnyt itselleen eväät ja lähtenyt Takametsään. Takametsässä asuu koko Miirun suuri suku.

Miiru on menossa tervehtimään sisartaan mukanaan herkkullisia kahvilatuliaisia. Keittiövelho on lähettänyt hieman uunituoretta banaanikakkua, raparperipiirakkaa ja raparperimehua sisarusten kahvitteluhetkeen. Kuriositeettina kerrottakoon, että raparperit ovat peräisin Kassu Ketun puutarhasta.

Kesäaamu on leppoisa. Miiru vaipuu ajatuksiinsa kävellessään kori käsivarrellaan. Miten kauan siitä onkaan, kun hän nuorena hiiruna lähti kaupunkiin töitä etsimään. Takametsä tuntui silloin niin kovin takapajuiselta ja siellä oli aivan liian paljon puita. Miiru kaipasi avaruutta ja merta ja tiedättehän, enemmän kaikkea mitä Takametsällä ei ollut tarjota.

Elämä kaupungissa oli Miirun mieleen. Hän löysi Iloisen mielen kahvilan ja sai unelmatyön Keittiövelhon apuvelhona. Kiireisimpinä hetkinä hän auttelee myös kahvilasalin puolella, mutta enimmäkseen keittö on hänen valtakuntaansa. Miiru on suuren perheen lapsikatraan keskipaikkeilta, kukaan ei ihan tarkalleen tiedä montako oli ennen häntä ja toisaalta kenelläkään ei ole aavistustakaan montako on vielä tulossa. Miiru on jokatapauksessa tottunut pienestä hiirusta lähtien kokkailemaan. Osaamista siis löytyy. Miirun haaveena on kokkikoulu.


Aika on kyllä vekkuli kaveri, Miiru jatkaa pohdisteluaan. Takametsä tuntuu paljon viehättävämmältä paikalta nykyään, kuin joskus silloin. Voihan se olla, että kauempaa katsottuna näkee paremmin. Ei tunnu lainkaan vastenmieliseltä viettää vapaapäivää puiden siimeksessä. Miiru on myös kovin utelias kuulemaan viimeisimmät Takametsän kuulumiset. Kuka on tehnyt mitä, kenen kanssa ja mitä sitten tapahtui.

Pian Siskon mökki häämöttää etuoikealla. Miiru kuulee, kuinka sisaren lapset ovat huomanneet hänet ja kirmaavat joukolla tutkimaan mitä tuliaisia Miirulla on mukanaan. Ainahan hänellä jotain on.

Jätämme nyt Miirun viettämään vapaapäiväänsä ja lähdemme aamukahville Keijon seuraksi. Keijo odottelee meitä Iloisen mielen kahvilan upouudella terassilla.

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Kassun kartanolla

Keijon serkku, Kasimir "Kassu" Kettu on kotiutunut maailman meriltä ja ostanut itselleen oman pienen punaisen töllin ja pienen puutarhan. Hän haaveili niistä maailman meriä seilatessaan ja nyt unelma on toteutunut. Aika leppoisaa, tuumaa Kassu.

Keijo on tullut kartanolle vierailulle. Kassu on luvannut esitellä hänelle uutta kotiaan, raparperiviljelmäänsä ja keittää kierroksen päätteeksi kahvit.

Joo, aika erilaistahan tämä on, myöntää Kassu Keijolle, joka ihmettelee kuinka hän on malttanut jäädä paikoilleen ja eikö tassuja ala pakottaa liiasta paikallaan olosta. Kaikella on aikansa, nuorena kettuna sitä tykkää jolkotella ympäri maailmaa, hieman varttuneempana kettuna puolestaan on kivaa nähdä omien tassujensa työn jälki. Eihän se elämä kartanollakaan sitä paitsi pelkästään paikallaan oloa ole. Pitää kuoputtaa ja puuhata, hoivailla kasveja ja laulaa niille kasvulauluja.

Kassulla on oikein laaja repertuaari erilaisia kasvulauluja takataskussa. Hän on keräillyt niitä eri puolilta maailmaa. Kassun suosikki on eräs eteläamerikkalainen sävelmä, josta hän on huomannut myös raparperien tykkäävän. Ne ovat kasvattaneet hyvät ja vahvat lehdet, joilla voi köllötellä aurinkoisena päivänä.   

Keijon on myönnettävä, että Kassu on järjestänyt elämänsä parhain päin. Raparperilehdillä köllöttely on hyvin rentouttavaa ja kuin huomaamatta tulee otettua mukavat iltapäivänokoset. Tähän voisi vallan tottua.

Jahas, jahas, keitetäänpä sitten kahvit. Kassu herättää Keijon uniltaan. Hän on Keijon uinuessa  leiponut tuulihattuja ja marenkeja, myös niiden reseptit ovat tuliaisia maailmanmatkoilta. Kassu on monitaitoinen kettu.

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski