Pupuaron vaalit lähestyvät

Hyvää huomenta, hyvää huomenta, rakkaat kuuntelijat Pupuarolla ja metsäseuduilla. Aamu valkenee aurinkoisena ja poikkeuksellisen lämpimänä. Mahtaakohan lämpötiloja nostaa vaaleja kohden tihentyvä tunnelma. Vieraaksemme saapuu kohta Aropupujen puolueen johtava pupu, rouva Pupuliini. Kuulemme häneltä vaalitaiston fiiliksiä, mutta sitä ennen musiikkia..." 

Keittiövelho napsauttaa keittiön ylähyllyllä olevan radion kiinni ja lähtee kaakaomukien kanssa kahvilasalin puolelle. Hansu ei vielä ole tullut aamuvuoroon, mutta Keijo Kettu on jo poikennut aamukupposelle. Velho ojentaa kaakaon hänelle hieman pahoitellen. Banaanikakku ei ole vielä tullut uunista. Kymmenen minuuttia pitää odottaa. 

Mitä kettu?

No kuulehan, aloittaa Keijo ja alkaa kertoa Pupuaron lähestyvistä vaaleista. Keijo on lähdössä puolueettomaksi vaalitarkkailijaksi Pupuaron kahden viikon päästä pidettäviin vaaleihin. Huomenna on käynnistymässä ennakkoäänestys, jota Keijon on jo määrä seurata. Ennakkoäänestyksestä odotetaan tänä vuonna hyvin vilkasta. Ainakin etukäteen tehdyt vaalikyselyt ovat viitanneet siihen.

Pupuaro sijaitsee hieman Takametsästä pohjoiseen, ennen Suurten metsien ja Hämyvuorten aluetta. Pupuarolla on pitkään ollut vallassa Aropupujen puolue, mutta tällä kertaa odotetaan yhdistyneen peltohiirten ja peltomyyrien Kaivajien rintaman haastavan heidät oikein tosissaan. Aiemmin myyrät ja hiiret pitäytyivät omissa puolueissaan, mutta nyt voimien yhdistäminen on nostanut heidät vakavasti otettavaksi suurpuolueeksi. Kaivajien rintama on esittänyt viime aikoina ponnekkaita puheita Pupuaron nimen muuttamisesta Kotopelloksi, mikä on huolestuttanut suuresti Aropupuja. 

Keijon roolina on seurata, että kaikki sujuu hyvien äänestystapojen mukaisesti. Mitään kepulikonsteja ei vaaleissa suvaita. Jokaisella täysi-ikäisellä pupuarolaisella on yksi ääni, ei sen enempää tai vähempää. Kaikenlaista käpälien rummutusta on kyllä odotettavissa, ehkä jopa kiihkeärytmistäkin, mutta toivottavasti silti rauhanomaista.

Keittiövelhon mielestä Keijon suunnitelmat ovat hyvin jännittäviä. Kaikki lähialueet seuraavat suurella kiinnostuksella Pupuaron lähestyviä vaaleja. 

Keittiövelhon omat suunnitelmat tälle viikonlopulle ovat hieman vähemmän merkittäviä. Hän aikoo kokeilla uutta Sacherkakun reseptiä. Iloisen mielen kahvilan henkilökunnalla on illalla illanistujaiset ja hän haluaa tuoda pöytään jotain uutta. Mikäli kakku osoittautuu menestykseksi, saattaa se ilmestyä Iloisen mielen kahvilan kakkulistalle. Keittövelhoa on viimeaikoina kiinnostanut wieniläinen kahvilakulttuuri ja hän on ajatellut alkaa tarjoilla myös melange-kahvia.  

Tiedot:

Tarina ja kuva, Suski

Juhlapäivä

Rakas päiväkirja, aloittaa Keijo. Hän istuu aamukahvilla laiturilla ja aurinko lämmittää mukavasti. Eletään jo lokakuun loppua, talviaikakin alkaa ensi yönä mutta aurinko jaksaa vielä herätä aamuisin. 

Tänään on juhlapäivä, Keijo kirjoittaa.

Yleisesti tunnettu seikka on se, että YK - Yhdistyneet Kansakunnat - viettää tänään 75-vuotisjuhliaan. Sen sijaan hieman rajatumman joukon tiedossa on, että myös Yhdistynyt Takametsä juhlii syntymäpäiviään. Yhdistyneellä Takametsällä on mittarissa jo 99 vuotta, lähes vuosisata siis.

Ennen Yhdistyneen Takametsän perustamista metsässä vallitsi korpimetsänlaki. Keskeisimpiä riitapukareita olivat ketut ja jänikset. Ketut kiusasivat jäniksiä ja jänikset kettuja. Ei ollut tavatonta, että kadonneita serkkutyttöjä ja -poikia jouduttiin etsimään Kettulan tai Jänölän ruokapöydästä. Se oli villiä aikaa se. 

 

Erityisen pelottavan maineen noilta ajoilta ovat saaneet Iso-Jussi ja Kettu Repojärvi. Heillä oli tapana tulla kutsumatta kylään rellestämään. Iso-Jussi kävi kiusaamassa rauhallisia kettuperheitä ja Kettu Repojärvi puolestaan piti pelossa kokonaisia jänökyliä. 

Lopulta rauhallista elämää kaipaavat Takametsän asukkaan saivat tarpeekseen riitapukareista. He laativat Taavi Tiaisen johdolla Yhdistyneen Takametsän perustamisasiakirjan ja kutsuivat kaikki suvut koolle yhteiseen neuvonpitoon. Yhdistys perustettiin ja perustamisasiakirjan allekirjoittivat myös Kettujen ja Jänisten pääketut ja pääjänöt. Hekin halusivat keskittyä rauhaisaan elämään iänikuisen vihanpidon sijaan. 

 

Takametsään palkattiin reipas sheriffi, joka laittoi Iso-Jussin ja Kettu Repojärven aisoihin. Jokainen Takametsän pikkukoululainen tietää, että heistäkin kasvoi lopulta kunnon metsäläisiä, tosin se oli pitkä ja kuoppainen tie. 

Toiset tiet ovat pidempiä kuin toiset, pohtii Keijo, ja joskus kannattaisi valita se lyhyempi. Tänään auringonpaisteessa taidan kuitenkin valita pidemmän aamulenkin, niin saan nauttia kauemmin ihanasta aamusta. Keijo pakkaa kahvitermoksensa, kynänsä ja päiväkirjansa laukkuun ja lähtee jolkottelemaan metsän suuntaan.

Tiedot:

Tarina ja kuva, Suski

Runo koiranpennusta

Aleksis Kiven päivän aamuna paistaa aurinko. Hansu Hippo istuu haaveissaan Iloisen mielen kahvilan kesäterassilla. Yllättävän lämpimät säät ovat Hansulle mieleen. Hän ei oikein koskaan ole pitänyt kylmästä, vaikka onkin päätynyt asumaan pohjolan perukoille. 

Hansu mietiskelee erästä aamua meren rannalla. Muistikuvassa aurinko lämmittää mukavasti, joten olisikohan ollut kesä. Viime kesä, tai joku edellinen. Hansu katseli kuinka pieni koiranpentu tutustui rannalla varisten ja sorsien mielenlaatuun ja sai huomata lintujen mielenlaadun poikkeavan omastaan aika lailla.

Hyppii, loikkii, koivin hoikin. Spurttaa pitkin rantaa. 

 

Hansu mutisee itsekseen ja ajattelee, että sepä kuulosti hauskalta. Tästähän voisi saada runon. Hieman kovemmalla äänellä hän jatkaa. 

 

Närkästyneet sorsat ripittävät, hyi kuin tuhmaa, tuhmaa. Varis ilkkuu, aivan kuonon päällä siivet vilkkuu. 

 

Nauru alkaa muotoutua kupliksi Hansun vatsan pohjaan. Kuin kiusalliset ilmavaivat, joille ei mahda mitään ja hetken Hansu nauraa vedet silmissä ajatuksilleen. 

Huh, olihan virkistävää. Koiranpennun ajattelu saa Hansun myös hieman hempeämieliseksi ja hän jatkaa lempeällä äänellä.

 

Voi pieni pentuni, karvaturri, muruni. Maailma muuttuu seurassasi. 

 

Niin, millaiseksi maailma muuttuukaan ja millainen maailma oli ennen muuttumista, pohtii Hansu. Hän tutkiskelee hetken mielikuvaansa ja tuntemuksiaan.

Nyt näen kuinka vakavuus, olikin salakavala, absurdi. 

 

Keittiövelho on ilmestynyt huomaamatta Hansun seuraan ja tarjoilee Hansulle kaakaota ja korvapuusteja. Korvapuustit ovat vielä aivan lämpimiä. 

Velho haluaa kuulla koko Hansun uuden runon. Hän oli huomannut Hansun nauravan kippurassa omille ajatuksilleen ja kuullut runosta lopun. Kahvila on jo avoinna, mutta päivän ensimmäiset asiakkaat eivät ole vielä saapuneet. Hyvin ehtii siis vielä nauttia kiireettömästä aamusta. 

Tiedot:

Tarina ja kuva, Suski

 

Keijo pohtii syksyä

Keijo on tullut rannalle ottamaan syysaurinkoa ja miettimään. Tänään on tuumauspäivä. Tiedätte varmaan ne päivät, jolloin aamukahvin seuraksi purjehtii suuri laivue elämää suurempia kysymyksiä. Eivätkä ne jätä rauhaan, ellei niille suo edes hetken huomiota. Keijolla on tapana tulla rannalle huomatessaan sellaisia merkkejä ilmassa.

Keijo miettii, että syksy on oikeastaan aika kaunis vuodenaika. Etenkin näin alkusyksystä, kun puissa on värikkäitä lehtiä ja aurinko lämmittää. Toki loppusyksystäkin on kaunista, omalla tavallaan, mutta se ei tänään Keijoa kiinnosta. Hän ihmettelee lehtiä. 

Mistä lehtivihreä tietää, millainen jälki pitää jättää taakseen, kun itse kiiruhtaa kotiin puun juuriin. Miksi koivut ovat keltaisia ja miksi vaahterat punastuvat? Entä jos lehtivihreä unohtaa ohjeet ja koivusta tuleekin punainen? Keijolla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka helppoa on unohtaa ohjeet. Näin voi helposti käydä pienessä kiireessä. Voihan se olla, että lehtivihreällä ei ole kiire tai sitten se on laittanut itselleen post-it-lappuja lehtien sisäpinnalle tai muistutuksen kännykkäänsä. Onkohan lehtivihreällä kännykkä? Keijolla on, vaikka se jää usein kotiin hänen lähtiessä ulos. Sekin on niitä helposti unohtuvia asioita. 

Tuumailu on raskasta, etenkin jos eksyy hieman syvemmille vesille. Keijo hätkähtää äkkiä hereille, kun hänen häntänsä kastuu. Huomaamattaan aallot ovat tuudittaneet Keijon uneen ja hän on kierähtänyt kalliolta hiekalle. Aallot härnäilevät hänen häntäänsä. Herää unikeko, ne loiskivat, hukkaat kauniin päivän. Hassuja nuo aallot, ei uni koskaan hukkaan mene ja pienet päiväunet ovat usein paikallaan. Nytkin Keijo tuntee olevansa hyvin pirteä ja alkaa suunnitella mitä hauskaa tänään puuhaisi. Tuumailuja voi jatkaa toisella kertaa. Ehkä jokin retki?

 

Tiedot

Teksi ja kuva, Suski

 

Luumujen aikaan

Kettusten kotitilalla ovat herkulliset ajat käsillä. Luumut ovat kypsyneet. Perinteisesti luumujen kypsymisen aikaan kettuperhe kokoontuu kotitilalle poimimaan luumuja ja viettämään hauskaa sadonkorjuujuhlaa. Keijo on saapunut paikalle hyvissä ajoin. Hän ei halua menettää hetkeäkään tästä jokavuotisesta lystistä.

Keijo on seurannut pitkin kesää luumujen kypsymistä ja tiennyt odottaa suurta satoa. Luumupuut, Sinikka ja Victoria kukkivat oivaan aikaan keväällä. Oli lämmintä ja paljon pörriäisiä liikenteessä. Puut aivan hyrisivät kevätauringossa. Olisi voinut kuvitella niiden laulavan, vaikka oikeastaan kyseessä oli suuri pörriäiskuoro. Kesä on ollut kaikin puolin muutenkin otollinen auringonpaisteisine päivineen ja sadekuuroineen. Luumujen on ollut hyvä kasvaa pulleiksi ja mehukkaiksi.

Sinikka on Keijon suosikkiluumu. Victoria-luumuja Keijo ei olekaan vielä päässyt maistamaan, sillä se on uusi tulokas Kettusten tilalla, istutettu vasta edeltävänä keväänä. Aika pieni puu vielä, joten mitään suurta satoa ei tänä vuonna ole sen oksilla kypsymässä. Sen sijaan Sinikan oksat notkuvat.

Kettusten luumuilla on hyvä maine Takametsässä. Niillä olisi paljon ottajia, jos vain satoa riittää jaettavaksi. Rouva Käpytikka ja Talitintin kaksoset ovat tehneet luumuista jo ennakkotilauksen tehtyään makutestin kypsyvälle sadolle. Sekä Sinikka että Victoria saivat makutestissä täydet pisteet.

Tänä vuonna osa sadosta on luvattu Keittiövelholle Iloisen mielen kahvilaan. Hän suunnittelee keittävänsä niistä herkullista luumuhilloa. Luumuhilloa saadaan sitten maistaa pitkin talvea muun muassa unelmatortun välissä, herkkucrepejen päällä ja paahtoleivällä. Velho on tilannut ainakin kaksi ämpärillistä. Luumujensa suuren suosion vuoksi Kettuperhe suunnittelee luumutarhansa laajentamista uusilla taimilla. Täytyyhän kaikkien saada suunsa makeaksi.

Keijon keräämät tassun kokoiset luumut

Tiedot:

Teksti ja kuvat, Suski

Pyry-Tuulen teillä

Takametsän taidelauantain ehkä etukäteen eniten spekuloitu kysymys oli, saapuuko Possulan Pyry-Tuuli juhlaan ja kertooko hän reissuistaan. Pyry-Tuuli oli kadonnut joitain aikoja sitten hieman ajattelemattomasti mutta palannut kotiin hyvissä ajoin ennen talvea.

Juhlalauantai valkeni epävakaisena. Pitkin päivää sateli, välillä vähän rankemminkin, joten illan tullen juhlaväki joutui turvautumaan sadevarusteisiin. Hertan ja Hansun ripustamat juhlavalot loivat kuitenkin miellyttävää tunnelmaa ja Keittiövelhon loihtimat herkut veivät kielen mennessään. 

Pyry-Tuuli saapui kuin saapuikin paikalle. Hän näytti olevan aivan entisensä. Malttoi tuskin olla paikoillaan ja touhotti menemään joka suuntaan. Kymmenet silmäparit seurasivat hänen menoaan odottavasti. Keijon taiteellisen runoesityksen jälkeen hän lennähti lavalle. Kyllä, kirjaimellisesti lennähti. Hyppäsi ilmaan ja parin siiveniskuin laskeutui yleisön eteen. 

Katsokaas, hyvät kuomat, minä osaan lentää nykyään, aloitti Pyry tarinansa. Minähän olen, kuten ehkä olette huhuista kuulleet, lohikäärmepossujen jälkeläinen. Isoäitini kertoi heistä tarinoita, kun reissuni alussa pysähdyin tervehtimään häntä. Reissuni keskeinen löytö oli oppia lentämisen taito. 

Yleisö haukkoi henkeään. Pyry-Tuuli kertoi jokilaaksoista, yläilmoista näkemistään kylistä ja mitä ihmeellisimmistä paikoista. Nyt kuulijan on hyvä palauttaa mieleensä varoitus kalatarinoista. Omalla vastuulla. Tuskin Pyry-Tuuli kuitenkaan Kiinaan saakka ehti, ainakaan kun vasta oppi lentämään, vaikka tarina toki oli kovin viihdyttävä.

Kertomuksensa päätteeksi Pyry-Tuuli paljasti salaisuuden. Kaikki lähtee korvista. Tai niin, tietenkin siivet tarvitaan ja lohikäärme-esiäidit, mutta sen jälkeen avainasemassa ovat korvat. Ne ovat nähkääs eräänlaiset vaihteet. Korvissa on maa-asetukset ja lentoasetukset. Pyry-Tuuli näytti kuinka korvat toimivat. Lentoon lähdettäessä korvat heilautettiin taakse ja räpäytettiin siipiä. Laskeutuessa korvat tuotiin eteen possuasentoon. Se on myös keino pysyä maassa ja välttää tahattomia pyrähdyksiä. Hyvin kätevää, päätti Pyry-Tuuli esityksensä ja kumarsi.

Yleisö oli haltioissaan. Kerrassaan upea taidelauantai!




Tiedot: 
Tarina ja kuva, Suski

Takametsän taidelauantain aattona

On perjantai-ilta. Iloisen mielen kahvilassa valmistaudutaan viikonlopun venetsialaisjuhlia varten. Säätiedotus hieman huolestuttaa keittiövelhoa ja kahvilanpitäjä Suskia, sillä lauantai-illaksi on luvassa sadetta. Taivas on vielä aivan pilvettömän sininen, mutta sadepilvet ehtivät hyvin purjehtia paikalle huomiseksi.

Takametsän taidelauantaita on määrä viettää venetsialaisten yhteydessä. Tänä vuonna on ajatuksena, että jokainen halukas Takametsän asukas voi tuoda juhlaan omaa tai lempitaidettaan.

Keittiövelho suunnittelee, että hän lukisi otteita suosikkiresepteistään. Hän on ollut viime aikoina viehättynyt dadasta. Velhon on kallistumassa   banaanikakkureseptin ja mustikkapiirakkareseptin suuntaan. Viimeistään aamulla pitää päättää, sillä esitykseen sisältyy tuoreet maistiaiset reseptien mukaan valmistetuista herkuista. On hyvin mahdollista, että esityksestä tulee huippusuosittu.

Hansu ja Hertta pitävät valotaiteesta. He aikovat ripustaa kahvilan terassin luumupuihin värilyhdyt. Lyhdyt ovat sään kestävät, joten ne ilahduttavat juhlijoita myös vesisateella. Hansu ja Hertta pohdiskelevat myös tuliesitystä, mutta ovat vielä hieman epävarmoja koreografian suhteen. He eivät ole ehtineet kunnolla harjoitella, joten voi olla että on paras jättää esitys takataskuun uuden vuoden juhlintaa varten. Harjoitellessa kävi näet niin, että Hansun silmäripset hieman kärventyivät, eikä hän ole täysin toipunut järkyttävästä kokemuksesta.

Keijo Kettu piipahti pikaisesti kahvilassa aiemmin päivällä. Hän kertoi suunnittelevansa runoesitystä ja oli kovin salaperäinen, mutta paljasti että ainakin merestä ja hiekasta tassuissa puhuttaisiin. Elokuun aamut ja lämpimät päivät ovat olleet Keijolle suuri inspiraation lähde.

Muut taide-esitykset jäävät vielä arvoitukseksi. Pyry-Tuuli kuuluu palanneen reissultaan takaisin Possulaan, joten voi olla että kuulemme hänen reissutarinoitaan. Kuulijan on hyvä muistaa, että reissutarinat ovat sukua kalatarinoille, paljon jää kuulijan vastuulle.

Kaiken kaikkiaan on odotettavissa oikein hauska lauantai, oli sää sitten mikä tahansa. Kahvilassa riittää sateenvarjoja ja sadeviittoja, joten sään takia ei tarvitse jäädä pois tai olla sisätiloissa. Lämpimällä säällä voidaan juoda limonaatia ja kylmemmällä kaakaota.

Hansu Hippo perhossafarilla

Iloisen mielen kahvilan apuhippo Hansu on hyvin kiinnostunut päiväperhosista. Hän on Keijolta kuullut, että Kettusten sukutila on todellinen ötökkäreservaatti, missä asustelee paljon pörriäisiä, perhosia ja korentoja. Hansu on päättänyt lähteä tutkimaan tilannetta ja tarttunut Keijolta saamaansa perhossafarikutsuun.

Safariaamu valkenee tyynenä ja aurinkoisena. Hansun mielestä päivä on juuri sellainen, jolloin tekee mieli lennellä keräämässä ruokaa kukkasista. Hänen odotuksensa ovat suuret, tänään varmasti nähtäisiin kauniita perhosia.

Päivän ensimmäinen havainto on suuri ja värikäs perhonen, jonka siivissä on silmien kaltaiset täplät. Tutulta näyttää, mutta mikä sen laji olikaan, Hansu pohtii ja plärää perhosopastaan. Aivan, neitoperhonen! En olekaan aiemmin nähnyt livenä. Hän yrittää juosta perhosen perään ja ottaa siitä valokuvan. 

Lisää perhosia tanssii Hansun ohi. Pieniä valkoisia ja suuri keltainen. Ihana suuri ja keltainen sitruunaperhonen. Valkoisia on Hansun mielestä vaikea tunnistaa. Liian vikkeliä, jotta Hansu näkisi kunnolla siipien yksityiskohdat. Valkoisia sitruunaperhosia tai kaaliperhosia, ehkäpä kaaliperhosten sukuun kuuluvia naurisperhosia.

Mutta oi, mikä perhonen tuo on, Hansu jähmettyy niille sijoilleen. Hänelle ennen tuntematon suuri keltaoranssi, mustatäpläinen perhonen liihottelee keltaiseen kukkaan ruokailemaan. Hansu tutkii netistä vaihtoehtoja. Sanoisin, että kyseessä on Keisarinviitta, Argynnis paphia, Suomen suurin hopeatäpläperhonen, Hansu mutisee itsekseen. Keijo on ilmestynyt Hansun vierelle ja ihmettelee tämän mutinaa. Niin, hyvin elinvoimainen laji, joten ihme ettemme ole aiemmin tavanneet, Hansu sanoo Keijolle. Tämä nyökkää ymmärtäväisesti, vaikkei vieläkään saa kiinni Hansun ajatuksenjuoksusta.

Muita perhoslajeja Hansu ei enää bongaa sinä päivänä. Keijo kertoo hänelle nähneensä myös nokkosperhosia, lanttuperhosia, sinisiipiä ja kerran talon seinustalla suruvaipan. Niin ja erään toukan, jota Keijo arveli riikinkukkokehrääjän toukaksi. Aikamoinen perhospuutarha.

Jätämme nyt Hansun ja Keijon safarille ja lähdemme Iloisen mielen kahvilaan kahvikupposille. Kaakaota ja teetä on myös tarjolla.

Tiedot

Tarina ja kuvat, Suski

Eräkahvila

Iloisen mielen kahvila on tänään eräretkellä tapaamassa Keijo Kettua hänen reportaasimatkallaan. Kahvila on matkannut kanootilla ja rantautunut sopivan paikan tullen kahvin keittoon. Yhtään ei matkalla pelottanut, vaikka pikkuisen jännittikin. Jututetaanpa hieman Keijoa.

Suski: Keijo, miten matkasi on sujunut?

Keijo: Hyvin on mennyt. Säät ovat olleet hieman epävakaiset, mutta otin sadepäivien ajaksi vahtikettupestin eräälle leirintäalueelle. 

Suski: Millaista leirintäalueella oli?

Keijo: Aika hiljaista jo näin loppukesästä, mutta ei tyhjää kuitenkaan. Vartioin sekä uimarannalla että eräässä mökissä. Yövuorot olivat aika unettavia.

Suski: Tapasitko mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia?

Keijo: Jo vain. Esimerkiksi seurasin erään Nappe-koiran treenejä. Hän koulutti avustajaansa lelujen heitossa. Nappe palkitsi tämän aina hännän heilutuksin ja iloisin haukahduksin. Siitä avustaja tiesi, että heitto meni hyvin. Nappe kertoi treenin jälkeen, että he tähtäävät syksyllä agility-kisoihin.

Suski: Sitten sää parani ja jatkoit matkaa?

Keijo: Kyllä. Hyvästelin Napen ja leirintäalueen porukat ja suuntasin taas kohden uusia seikkailuja. Minulla oli mielessäni eräs järvi, jossa tiesin Noora Norpan asustelevan. 

Suski: Löysitkö Nooran? 

Keijo: En vielä. Järvi on kovin suuri, eikä minulla ole Nooran tarkempaa osoitetta. En ole tavannut edes hänen sukulaisiaan, että olisin voinut kysyä tietä. Norppien suku on hyvin vähälukuinen. 

Suski: Sepä harmi. Onko matka muuten ollut onnistunut?

Keijo: Oikein onnistunut. On ihanaa lipua kanootilla tyynellä järvellä ja katsella kuinka kalat hyppivät vedessä. Olen myös ihaillut maisemia ja käynyt katsomassa kalliomaalauksia. Esikettujen tassunjäljissä täällä liikutaan.

Suski: Kiitos Keijo!

Jätämme nyt Keijon Noora Norpan etsintään ja esikettujen jalanjäljille. Taidamme paistaa vielä hieman lettuja ja keittää kahvit ennen kotimatkaa.

Esikettujen maisemissa

Tiedot:

Tarina ja kuvat, Suski

Yön äänet

Heippa kaikille! Terveisiä täältä reissun päältä. Aurinko paistaa ja elämä maistuu tikkupullalta ja lettusilta.

Ensimmäinen reportaasireissukohteeni oli eräs pieni järvi. Olin kuullut juttuja sen maagisesta öisestä äänimaailmasta ja päätin ottaa selvää pitikö huhu paikkansa. Paikalliset oravat opastivat minut ystävällisesti oikeille mestoille. (Suurkiitokset teille, jos luette tätä!)

Ennen äänimaailmaan tutustumista oli arkisempaa ohjelmaa, leirin pystyttämistä ja murkinan laittamista. Ehdin kuitenkin myös ihailla kauniita maisemia. Ne maisemat, voi ketunpojat sentään, ne maisemat!

Tykkään erityisesti riippumatoista, vaikka välillä menenkin aivan solmuun kaikkien niiden kiinnitysnarujen kanssa. Tällä kertaa ripustaminen sujui ilman suurempia ongelmia, vaikkakin tassut kieltämässä olivat ajoittain aivan solmussa yrittäessäni muistaa miten taas tehtiinkään ketuntassusolmu tai kahdeksikko.

Keittiövelholle tiedoksi, että lettutaikina oli kerrassaan maukasta. Hän sekoitti minulle mukaan jauhoseoksen, johon sitten lisäsin vain veden ja kananmunat. Paistamisessa kokeilin  kirkastettua voita. Vei kielen mennessään, nam!

Ilta hämärtyi ja siirryin riippumattooni odottelemaan yön saapumista. Kuuntelin kuikkien huutelua, taisi jokunen lokkikin sanoa sanansa siinä vaiheessa. Mattoni keinui hiljalleen ja niin minä sitten nukahdin. Heräsin auringonnousun hetkeen ja onneksi heräsin, sillä muuten olisi käynyt hyvin köpösti. Olisi koko maaginen hetki mennyt sivu suun. Katselin aamun kajoa riippumatostani ja kuuntelin kuinka kurjet lauloivat väistyvälle yölle ja auringon ensi säteille. Kylmät väreet juoksivat pitkin selkäpiitäni. Kaunista, kaunista!

Kuuntelin konserttia pitkään. Jossain kohtaa äänet häipyivät ja nukahdin uudelleen. Kuorsasin onnellisena pitkälle aamuun. Heräsin vasta, kun innokas pörriäinen yritti sinnikkäästi selittää minulle heinäkuun kukkasista. Pahoitellen on pakko tunnustaa, että tarina meni ohi korvieni, enkä kuollaksenikaan muista mitä hänellä oli sanottavaa.

Täytyy sanoa, että oli hyvin onnistunut ensimmäinen reissukohde. Seuraavaksi suuntaan kanoottini hieman idemmäs. Kerron sitten seuraavassa kirjeessäni lisää. Mukavaa elokuun alkua kaikille!

Terkuin Keijo

  

Tiedot:

Tarina ja kuvat, Suski

 

Maaseudun rauhassa

Onpa ihanaa päästä maalle! Tuumaa Pipsa Mäyräkoira Turku-Helsinki junan lemmikkivaunussa. Ja mikä on onkaan parempi tapa matkustaa kuin yksityinen sininen koppa. Mutta! Koskaan ei ole varmaan ole lemmikkivaunu ollut näin täynnä karvakuonoja. Pipsa ei ole ainoa kesäreissussa. Matkaan on lähtenyt myös Siiri Mäyräkoira, Juuso
Puudeli ja Kaisa Terrieri. Kaikki ovat innoissaan ja vaunu raikaa keskustelusta.

Pipsa on menossa tapaamaan hyvää ystäväänsä Elli-neitiä. Elli-neiti on ehta
maatiaiskissa, joka rakastaa kesää ja hiiriä. Elli ehtii juuri ja juuri toivottaa Pipsan
tervetulleeksi, kun se jo rientää korkeaan nurmikkoon omiin puuhiinsa. Elli ottaa kaiken irti kesästä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Aina kun ei sada liikaa.

Pipsaa ei haittaa emännän poissaolo. Siitä on hauskaa kieriä nurmikossa, käydä
etsimässä metsämansikoita ja juoksennella Ellin naapureina olevien västäräkkien kanssa.
Maalla pääsee ihanasti ulos aina oven avautuessa. Välillä turhankin innokkaasti Pipsa
odottaa että ovi jää auki ja se pääsee juoksemaan ihanalle pihalle. Täällä ei haittaa edes
sade. Onneksi sateinen sää ei estä kesän ensimmäistä grillausta! Makkarakin maistuu
paremmalta ulkona.

Muutaman päivän retken jälkeen on taas ihanaa päästä kotiin omaan sänkyyn. Siellä voi
muistella viikonlopun leikkejä ja rapsutella hyttysenpistoja. Hyttysiä ei juuri kaupungissa
ole. Pipsa ei malta odottaa seuraavaa retkeä maalle.

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Pipsa & M.L

Tyytyväinen vatsa - tyytyväinen kettu

Keijo ja Keittiövelho istuvat juomassa aamukahvia ja keskustelevat reissuruuista. Keijo valmistelee juuri lähtöä reportaasimatkalle ja pohdiskelee mitä ottaisi evääksi mukaan. Eväät ovat luovaa työtä tekevälle ketulle hyvin vakava asia. Vatsan pitää olla tyytyväinen, niin on kettukin tyytyväinen. Jos kettu ei ole tyytyväinen, ei synny hyviä tarinoita.

Keijo on valmistautunut reissuruokien tekemiseen kuivaamalla porkkanoita, lanttuja, herkkusieniä, sellleriä, palsternakkaa ja sen sellaista. Niistä saa hyvät keittoliemet aikaiseksi nuotion äärellä. Aiemmista kuivista kesistä viisastuneena Keijo on hankkinut itselleen myös retkikeittimen. Siltä varalta, että metsäpalovaroitus estää nuotion teon. Mutta mitä laittaa liemen sekaan? Keijo kaipaisi hyviä vinkkejä.

Oletko kokeillut linssisoppaa? Velho kyselee. Keijo katselee häntä miettiväisen näköisenä ja raapustaa muistikirjaansa: linssejä. Itsekseen hän tuumii, että Velho ei varmaankaan puhu nyt kameroista tai silmälaseista. Velho vinkkaa myös kokeilemaan hernepihvien tekemistä. Hernerouhetta, jauhoja, sipulia ja kananmunaa. Valkosipulia ei luonnollisestikaan saa unohtaa. Mukaan vähän muitakin mausteita ja hyvä tulee.

Keijon olisi seuraavaksi ryhdyttävä laatimaan reissulleen varustelistaa, sitä ennen vielä yksi resepti. Tikkupulla on Keijon herkkua, mutta miten sitä taikinaa nyt tehtiinkään ja pitikö sekaan laittaa suolaa vai sokeria vai molempia. Velho opastaa Keijoa laittamaan sekä suolaa että sokeria ja muistamaan myös kardemumman. Vesi herahtaa Keijon kielelle jo pelkästä ajatuksestakin. Oi tikkupulla, retkiherkkujen helmi.

Velho saa tikkupullasta ajatuksen, että mitä jos leipoisi tänään pullaa. Keijon mielestä ajatus on loistava. Oikeastaan sitä varustelistaa voisi kirjoittaa täällä kahvilassakin. Laukku, kamera.. Keijo aloittaa.

Tiedot
Teksti ja tarina, Suski

Takametsässä tapahtuu

Voihan hiiruveljet sentään, huokaisee Miiru ja kaataa itselleen Iloisen Mielen kahvilassa ison kaakaon. Kesäsade lotisee ikkunan takana. Täksi päiväksi odotettu kesämyrsky näyttäisi onneksi ennustettua lievemmältä. Myrskyä on Takametsässä riittänyt ilman sitäkin. On ollut tapahtumarikas viikko.

Kaikki alkoi jo sunnuntai-iltana, kun Keijon perhe sai yllätysvieraan. Kelda Kettu, sukulaistyttö Lapin erämaista, ilmestyi oven taakse ja kertoi muuttaneensa heille. Hän oli päättänyt tulla etelään opiskelemaan. Opintojen aihe oli vielä hieman avoinna, mutta elämänsä Kelda aikoi rahoittaa mallin töillä ja Keijon reportaasiapulaisena. Hyvin nopeasti paljastui, että Kelda oli päättäväinen nuori nainen ja oikea duracellkettu. Keijolla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä työhakemus ja palkata apulainen. Toisaalta, idea ei ollut huono, kyllä Keijo hänelle töitä keksisi.

Varsinainen myrsky puhkesi tiistaiaamuna, kun Possulan äitipossu huomasi Pyry-Tuulen kadonneen. Lastenhuoneessa tehdyn tutkimuksen jälkeen pääteltiin, että Pyry-Tuuli oli lähtenyt omatoimireissuun muistamatta kuitenkaan ilmoittaa siitä etukäteen äidilleen. Sattuuhan sitä lähtötohinoissa kaikenlaisia kömmähdyksiä, mutta hieman ajattelematonta Pyry-Tuulelta. Äitipossu huolestui tietenkin suunnattomasti. Muistaisiko Pyry-Tuuli syödä riittävästi ja muistaisiko hän varoa korkeilla paikoilla liikkuessaan. Siivet Pyry-Tuulella toki on, mutta eihän hän osaa käyttää niitä.

Äitipossun huolehtiessa Pyry-Tuulen puolesta, saapui perjantaina kirje isomummo Lyytiltä. Äiti oli kysellyt häneltä muistoja possusuvun esipossuista pohtiessaan Pyry-Tuulen siipien mysteeriä. Kirje huojensi äitipossun mieltä. Pyry-Tuuli oli käynyt tervehtimässä reissunsa aluksi Lyytiä ja Lyyti kertoi pitäneensä reissupossulle puhuttelun. Pyry-Tuuli oli luvannut syödä ja olla varovainen. Kuulemma tarkoitus oli tehdä vain lyhyt, kuukauden tai parin reissu ja palata kotiin talveksi.
  
Kirje jatkui hyvin kiinnostavana ja äitipossu luki sitä henkeään pidättäen. Siipien alkuperäksi paljastui eräs esipossu, joka tarkalleen ottaen ei ollut possu vaan voitteko kuvitella, maatiaislohikäärme! Rakkautta, kirjoitti Lyyti, rakkautta. No, siivet ovat olleet siitä lähtien piilevä ominaisuus Possulan suvussa ja siiventynkiä on nähty ajoittain pikkupossuilla. Kukaan ei ole Lyytin tietojen mukaan kuitenkaan oppinut lentämään. Aika näyttää kuinka Pyry-Tuulen käy.

Voitte varmasti arvata, mitkä ovat olleet Takametsän ja Iloisen Mielen kahvilan keskeiset puheenaiheet kuluneella viikolla. Takametsän toisinaan unelias tunnelma on ollut tipotiessään.



Tiedot:
Tarinat ja kuva, Suski

Kesäinen runolauantai

Haaveissani kuuntelen
Tuulen huminaa
Kun saareltani katselen
Merta vihreää

Seikkailujen tiedän
taas tänään oottavan
Kun pian tästä lähden
Ja viljamereen sukellan

Iloisen mielen kahvilassa vietetään tänään kesäistä runolauantaita. Tervetuloa kaikille, pian aloitamme! Ikkunan vieressä nurkkapöydässä näyttää olevan vielä tilaa, jos Possulan väki hieman tiivistää rivejään.

Ilmoitusta seuraa pieni kaoottinen välisoitto mainitussa nurkkapöydässä. Possulan väki ryhtyy tiivistämään rivejään, mutta vie hetken mallailla kuka näkee mistäkin kohtaa parhaiten.

Yleisön hiljennyttyä runolauantain avaa reportteri Keijo Kettu runollaan Viljameri. Hän kumartaa kettumaisen sulavasti, tuijottaa hetken teatraalisesti kaukaisuuteen ja alkaa kuin itsekseen puhuen lausua: Haaveissani kuuntelen..

Raikuvat aplodit saattelevat Keijon takaisin omaan pöytäänsä. Runolauantai on saatu mukavasti käyntiin.

Älä syö
Etana pieni
Rouskuja ja haperoita
Mummolle ne jätä
Piiras ja sienisalaatti
Odottavat herkkusuita

Liian syvälle metsään
Mummo hyvä
Älä mene
Kierrät kehää
Ilta kohta hämärtyy
Lypsyaika lähestyy

Toisena esiintyjänä on Miiru Hiiru, Iloisen mielen kahvilan henkilökunnasta. Hän aloittaa esiintymisensä ilmoitusasialla. Miiru kertoo aloittaneensa maineikkaan kokkikoulu Kyökin kirjekurssin ja saaneensa ylennyksen. Hän on tästä päivästä alkaen kahvilan sous-chef. Miirun runossakin on ruokateema. Runon nimi on Sienimetsälle.

Miirun esitys saa vastakaikua erityisesti Possulan pöydästä. He ovat sienten suuria ystäviä, korvasienet ja tryffelit saavat Possulan pahnueen aivan sekopäiseksi. Pitäisiköhän kirjoittaa oodi tryffeleille, pohtii Possulan isäpossu. Jotain "sua vain yli kaiken ma rakastan" tyylisesti.

Keskustelu siirtyy ruokapuheisiin ja runolauantaissa päätetään pitää pieni tauko, jotta kaikki voivat hakea kahvia ja jotain syötävää.

Tauon jälkeen seuraa yllätysesiintyjä. Taiteilija ja filosofi Pipsa Mäyräkoira on saapunut Turusta ja esittää kesähelteiden inspiroiman runonsa "Asvalttia välttävät pienet tassut".

Kuuma! Liian kuuma
Palloa ei jaksa jahdata
Ei sohvalla jaksa kelliä
Syliin ei pääse nukkumaan
Kuuma!
Asvalttia välttävät pienet tassut
Tuuletin puhaltaa
Tuo helpotuksen edes hetkeksi
Hölmöä! Tulisipa sade ja ukkonen!
Tuumaa pieni mäyräkoira

Pipsan mielestä kovat helteet eivät sovi Mäyräkoirille, eikä filosofeille. Mitään ei voi tehdä ja ajatukset tahmautuvat. Nyt on parempi, kun ilmat ovat hieman viileämmät. On ihanaa kirmata raikkaassa metsässä ja huhuilla Olli Oravaa leikkikumppaniksi.

Pipsan esityksen jälkeen Keijo osoittaa suosiotaan seisten ja Bravo!-huudoin. Hän on aivan Pipsan lumoissa.

Lauantaipäivät lentävät kuin siivillä ja koittaa viimeisen esityksen vuoro. Hansu hyppää  lavalle päässään lippis väärinpäin. Yleisö odottaa jännittyneenä, mitä he kuulevat seuraavaksi. Nuorempi väki tempautuu heti mukaan, etunenässä pieni Pyry-Tuuli, sillä Hansulla on takataskussaan Hipporäppi.

Täs on Hippo hyvin omalaatuinen
Komeen sininen
Ja isot korvat ovat sen
Täs on Hansu Hoo
Siis haa, oon Iso-Hoo
Joo Joo,
Toistakaa peräs
Hei Hansu Hoo

 Hansu Hoo
Tykkää sateest
Köllii vedes
Jos uskallatte
Uikaa peräs
Joo Joo
Hei Hansu Hoo

Pyry-Tuuli ei voi vastustaa räppiä ja hyppii innoissaan penkillään. Hei Hoo, hän huutaa, kun Hansu kannustaa yleisöä osallistumaan. Possulan äitipossu katselee nuorimmaistaan tuumien, että Possulan kesä tulisi olemaan pyryräpin täyteinen. Olisikohan Hansu kiinnostunut toimimaan räppäävänä lapsenvahtina.


Tähän päättyy Iloisen Mielen kahvilan ensimmäinen runolauantai. Kiitokset kaikille esiintyjille ja suurkiitokset kahvilavieraille aktiivisesta osallistumisesta! Seuraavan kerran runolauantaita vietetään elokuun puolella, tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan Kahvilan uutispalstalla. Mikäli haluat esittää oman runosi, ota Keijo Kettuun yhteyttä. Hän toimii tilaisuuden organisaattorina.


Tiedot:
Tarina, runot ja kuvat (Keijo, Miiru ja Hansu), Suski
Pipsan runo ja kuva, Pipsa&M.L

Lokareille kahvia

Keijon isoisoisoisä oli nimeltään Kustavius Kettu tai oikeammin Kusti. Kustavius oli niin hienolta kuulostava nimi, että sitä käytettiin vain sunnuntaisin tai silloin, kun Pikku-Kusti oli kunnostautunut erityisen mehevien kettuuksien tekemisessä. Kustavius-huuto saikin Kustin pysymään visusti piilossa, jos se kaikui Takametsässä arkisin.

Kusti syntyi joskus 1800-luvun loppupuolella, ihan tarkkaa tietoa ei ole, sillä kirkonkirjat paloivat Takametsän suuressa metsäpalossa 1910. Varmaa kuitenkin on, että Kusti oli vetreä nuori ketunkoltiainen matkustaessaan Ameriikkaan vuonna 1900.

Kusti ei ollut metsämiehiä, hieman toisin siis kuin oli Ketun suvussa ollut tapana. Hän rakasti hedelmiä ja marjoja ja haaveili jo aivan pienestä ketunpojasta alkaen siitä, että jonain päivänä hänellä olisi oma puutarhatila. Selvää oli, että ilman rahaa sellaista ei saanut. Kusti päätti monien aikalaistensa tavoin lähteä tavoittelemaan unelmaansa Ameriikkaan.

Eräänä kesäkuun viileänä aamuna Kusti pakkasi nyyttinsä, pussasi emoaan kuonolle ja suuntasi kulkunsa kohden Hankoa. Sieltä hän hyppäsi höyrylaiva Wellamon kyytiin ja aloitti suuren seikkailunsa. Matkareitti kulki Hangosta Tukholmaan ja sieltä Tanskan kautta Englantiin ja Southamptoniin. Southamptonista lähti höyrylaivoja New Yorkiin ja sellaisen kyytiin Kustikin livahti. Hänen rahavaransa olivat siinä vaiheessa hieman kortilla, joten hän pestautui laivan keittiöön apuketuksi ja sai siten matkansa maksettua. Toinen vaihtoehto olisi ollut matkustaa jäniksenä, mutta jotenkin Kusti ei kokenut sitä omakseen.

Ameriikassa Kusti matkasi erilaisia hanttihommia tehden kohden suuria järviä ja Michiganin metsiä. Hän oli Atlanttia ylittäessään hankkinut hyvät perustaidot keittiöhommista ja ajatteli hyödyntää oppimaansa. Niin Kusti päätyi kahvinkeittäjäksi metsureille, eli lokareille, kuten suomalaissiirtolaiset heitä tapasivat kutsua. Kustin jo palattua synnyinseuduilleen Takametsään lokareista ilmestyi laulukin, Lännen lokari. Sitä Kustilla oli tapana rallatella lauantai-iltaisin saunan jälkeen ja hymyillä veikeän kaihoisasti. 

Välillä Kusti heittäytyi muistelemaan kahvinkeittäjän aikojaan. Hänen tarinansa olivat täynnä suuria seikkailuja ja haitarimusiikkia. Haitari oli Kustin lempisoitin, jota hän osasi itsekin hieman soittaa. Kustille oli jäänyt erityisesti mieleen Iso-Aku, suuri Seinäjoelta kotoisin ollut lokari, joka aina työpäivien ja iltakahvien jälkeen soitti polkan jos toisenkin. Iso-Akuhan se oli Kustiakin soittamaan opettanut. Iso-Aku osasi lukea ja kirjoittaa, joten hän Kusti kirjoittelivat toisilleen vielä vuosikausia ja vaihtoivat kuulumisia.

Kuvassa Kusti poseeraa kahvipannunsa ja Ameriikasta tuomansa pirtinavaimen kanssa. Molemmat ovat muistoesineitä hänen nuoruudestaan. Kuva on otettu joskus 1950-luvulla tai ehkä hieman myöhemmin. Kusti on harmillisesti unohtanut kirjoittaa vuosiluvun valokuvan taakse.


Tiedot
Tarina ja kuvat, Suski

Juhannusta viettämässä

Keijo herää juhannusaamuun. Aurinko kutittelee hänen nenänpäätään vai onko se sittenkin kärpänen?

Keijo ja Iloisen mielen kahvila ovat viettämässä keskikesän juhlaa Kettusten sukutilalla Takametsän laitamilla. Keijo on yöpynyt ulkona, luumupuun varjostamalla terassilla ja nautiskelee nyt leppoisasta aamusta. Kahvilassakin tehdään jo aamuverryttelyjä, mikäli kyökistä leijailevasta kahvintuoksusta voi jotain päätellä.

Sukutila vaatii varmaan hieman selvennystä, nopeasti ajaltetunahan voisi luulla, että Ketut ovat ennemminkin metsästäjäsukua kuin maanviljelijöitä. Näin ei kuitenkaan ole laita Keijon perheen osalta.

Keijon isoisoisoisä Kustavius Kettu, tuttavallisemmin Kusti, huomasi jo varhain ketunpoikana että multa tuntuu hyvältä tassuissa. Kusti oli toiminnan kettu, joten hän hankkiutui ensi töikseen maanviljelysoppiin ja taisi jopa käydä Ameriikassakin asti rahaa tienaamassa. Oli miten oli, lopulta hän toteutti unelmansa ja hankki perheelle oman puutarhatilan Takametsän laitamilta. Sieltä ovat sitten monet pikkuketut ponnistaneet maailmalle, hyvinä esimerkkeinä Keijo, maankuulu reportteri ja merikettu Kassu.

Kassu odottelee aamukahvia

Kas, tuolta Kassu saapuukin kahvimukinsa kanssa odottelemaan kahvilan ensimmäistä kattausta. Hän on nukkunut lempipaikassaan suuren tammen juurella. Kassu myhäilee tyytyväisenä, ilmeisesti juhannustaiat ovat tuottaneet mieluisia unia. Keijo yrittää udella hieman tarkennuksia, mutta Kassu ei suostu kertomaan sen enempää. Odottaisiko hän salaa morsianta saapuvaksi?

Keijo ja Kassu viihtyivät juhannusaattona yömyöhään Iloisen mielen kahvilan kesteissä. Tänä vuonna ei poltettu kokkoa metsäpalovaaran vuoksi, mutta paistettiin lettuja ja pelailtiin seurapelejä. Lettuja olikin vino pino, sillä keittiövelho urakoi niitä oikein hiki hatussa. Keijosta oli hauskaa katsella lettujen paistamista. Keittiövelhon letunpaistopiste oli kesän kunniaksi ulkona, aivan kesäterassin liepeillä.

Kassun kysymys havahduttaa Keijon mietteistään. Kuinka? Kassu haluaa revanssin eilisestä pelihäviöstään. Mikäpä siinä, Keijo tuumaa ja serkukset pystyttävät uudelleen peliareenan. Tilan  hengen mukaisesti pelissäkin rakennetaan teitä ja maatiloja, viljellään maata ja käydään kauppaa.  Kassun erikoisuus ovat merirosvot, joiden torjumisesta hänellä on ihan käytännön työkokemusta.

Keijon ja Kassun saatua peliareenansa valmiiksi, kantaa Keittiövelho kahvia ja herkkuja pöytään. Tervetuloa, kahvila on avoinna ja toivottaa iloista juhannusta kaikille!

Peli jatkuu

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Miiru Hiirun vapaapäivä

Miiru Hiirulla on tänään vapaapäivä. Hän on herännyt tavallistakin aikaisemmin, tehnyt itselleen eväät ja lähtenyt Takametsään. Takametsässä asuu koko Miirun suuri suku.

Miiru on menossa tervehtimään sisartaan mukanaan herkkullisia kahvilatuliaisia. Keittiövelho on lähettänyt hieman uunituoretta banaanikakkua, raparperipiirakkaa ja raparperimehua sisarusten kahvitteluhetkeen. Kuriositeettina kerrottakoon, että raparperit ovat peräisin Kassu Ketun puutarhasta.

Kesäaamu on leppoisa. Miiru vaipuu ajatuksiinsa kävellessään kori käsivarrellaan. Miten kauan siitä onkaan, kun hän nuorena hiiruna lähti kaupunkiin töitä etsimään. Takametsä tuntui silloin niin kovin takapajuiselta ja siellä oli aivan liian paljon puita. Miiru kaipasi avaruutta ja merta ja tiedättehän, enemmän kaikkea mitä Takametsällä ei ollut tarjota.

Elämä kaupungissa oli Miirun mieleen. Hän löysi Iloisen mielen kahvilan ja sai unelmatyön Keittiövelhon apuvelhona. Kiireisimpinä hetkinä hän auttelee myös kahvilasalin puolella, mutta enimmäkseen keittö on hänen valtakuntaansa. Miiru on suuren perheen lapsikatraan keskipaikkeilta, kukaan ei ihan tarkalleen tiedä montako oli ennen häntä ja toisaalta kenelläkään ei ole aavistustakaan montako on vielä tulossa. Miiru on jokatapauksessa tottunut pienestä hiirusta lähtien kokkailemaan. Osaamista siis löytyy. Miirun haaveena on kokkikoulu.


Aika on kyllä vekkuli kaveri, Miiru jatkaa pohdisteluaan. Takametsä tuntuu paljon viehättävämmältä paikalta nykyään, kuin joskus silloin. Voihan se olla, että kauempaa katsottuna näkee paremmin. Ei tunnu lainkaan vastenmieliseltä viettää vapaapäivää puiden siimeksessä. Miiru on myös kovin utelias kuulemaan viimeisimmät Takametsän kuulumiset. Kuka on tehnyt mitä, kenen kanssa ja mitä sitten tapahtui.

Pian Siskon mökki häämöttää etuoikealla. Miiru kuulee, kuinka sisaren lapset ovat huomanneet hänet ja kirmaavat joukolla tutkimaan mitä tuliaisia Miirulla on mukanaan. Ainahan hänellä jotain on.

Jätämme nyt Miirun viettämään vapaapäiväänsä ja lähdemme aamukahville Keijon seuraksi. Keijo odottelee meitä Iloisen mielen kahvilan upouudella terassilla.

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Kassun kartanolla

Keijon serkku, Kasimir "Kassu" Kettu on kotiutunut maailman meriltä ja ostanut itselleen oman pienen punaisen töllin ja pienen puutarhan. Hän haaveili niistä maailman meriä seilatessaan ja nyt unelma on toteutunut. Aika leppoisaa, tuumaa Kassu.

Keijo on tullut kartanolle vierailulle. Kassu on luvannut esitellä hänelle uutta kotiaan, raparperiviljelmäänsä ja keittää kierroksen päätteeksi kahvit.

Joo, aika erilaistahan tämä on, myöntää Kassu Keijolle, joka ihmettelee kuinka hän on malttanut jäädä paikoilleen ja eikö tassuja ala pakottaa liiasta paikallaan olosta. Kaikella on aikansa, nuorena kettuna sitä tykkää jolkotella ympäri maailmaa, hieman varttuneempana kettuna puolestaan on kivaa nähdä omien tassujensa työn jälki. Eihän se elämä kartanollakaan sitä paitsi pelkästään paikallaan oloa ole. Pitää kuoputtaa ja puuhata, hoivailla kasveja ja laulaa niille kasvulauluja.

Kassulla on oikein laaja repertuaari erilaisia kasvulauluja takataskussa. Hän on keräillyt niitä eri puolilta maailmaa. Kassun suosikki on eräs eteläamerikkalainen sävelmä, josta hän on huomannut myös raparperien tykkäävän. Ne ovat kasvattaneet hyvät ja vahvat lehdet, joilla voi köllötellä aurinkoisena päivänä.   

Keijon on myönnettävä, että Kassu on järjestänyt elämänsä parhain päin. Raparperilehdillä köllöttely on hyvin rentouttavaa ja kuin huomaamatta tulee otettua mukavat iltapäivänokoset. Tähän voisi vallan tottua.

Jahas, jahas, keitetäänpä sitten kahvit. Kassu herättää Keijon uniltaan. Hän on Keijon uinuessa  leiponut tuulihattuja ja marenkeja, myös niiden reseptit ovat tuliaisia maailmanmatkoilta. Kassu on monitaitoinen kettu.

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Soppakioski

Miiru Hiiru on käynyt kaupassa

Hansu Hippo istuu turpa keskittyneesti rutussa Iloisen mielen kahvilan ikkunan ääressä ja raapustaa suurta julistetta. Mitähän hän oikein puuhaa?

- Ruokalistaa

- Ruokalistaa?
- Joo-o.

Hansun ruokalistalla on vain yksi ruoka: hernekeitto. Se on kirjoitettu moneen kertaan mutta erilaisin tavoin. Ihmettelen sitä ja Hansu selittää kärsivällisesti, että hän, Miiru Hiiru ja Keittiövelho aikovat perustaa soppakioskin. He ovat huomanneet, että yhden sivuseinän ikkunaruuduista saa kioskin tapaan auki ja kun Velholla on se uusi iso kattilakin. Ruokalistan valintaan taitaa suuresti vaikuttaa se, että Hansun lempiruoka on hernekeitto. Sen ymmärrän, mutta miksi Hansu kirjoittaa listalle hernekeiton niin monin eri tavoin?

- Muuten näyttää yksinäiseltä.
- Aivan, ymmärrän.

Soppakioskia ajatellessa minunkin tulee nälkä. Olisikohan sitä hernekeittoa tarjolla jo tänään, vai milloin on tarkoitus aloittaa? Velho huutelee keittiöstä, että tänään saa jo maistiaisia, vaikka huomenna varsinaisesti aloitetaan.  Tänään Velho ja Miiru Hiiru keittävät koe-erää, jota voidaan yhdessä maistella. Huominen keitto on tarkoitettu kokonaan myyntiin. 

Miiru Hiiru, Iloisen mielen kahvilan keittiöhiiru, tarjoilee minulle lautasellisen höyryävää keittoa. Se  tuoksuu ja maistuu juuri oikeanlaiselta. En yhtään ihmettele Hansun lempiruokavalintaa. Miten olisi Velho, voisiko reseptin jakaa myös kahvilan vieraille. Kyllä vain, Velho vastaa, hyvin yksinkertainen resepti, suoraan hernepussin kyljestä. Tiedäthän, pakkauksiin on yleensä valittu parhaat reseptit. Keittiövelho paljastaa virnuillen, että se on hänen keittiönsä salaisuus ja kantava ideologia. Yksinkertainen ja moneenkertaan hyväksi todettu on varmasti parasta. Sitten pieni oma twisti, kuten ripaus inkivääriä. Hyvän keiton salaisuus on myös se, että pitää keittää riittävän kauan.

Hansu saa jullisteensa valmiiksi ja tulee näyttämään sitä ylpeänä. Autan häntä kiinnittämään listan kahvilan ikkunaan. Kaikki on valmiina huomista varten.

 

Tiedot:
Tarina ja kuvat, Suski

Kevättuuleen haistelua

Taiteilija ja filosofi Pipsa Mäyräkoira on jatkanut rauhallista elämäänsä ja nauttinut arjen pienistä iloista, vaikka tämä vuosi hieman erikoinen on ollut. Pipsa on harmistunut kevään hitaaseen saapumiseen Turkuun. Juuri kun on päässyt viettämään ihania hetkiä parvekkeelle ja seuraamaan naapurien tekemisiä, alkaa taas sataa räntää. Räntäsateessa haluaa vain nopeasti kotiin eikä viitsi samalla tavalla jäädä puistoon tutkimaan ja pohtimaan maailmaa.

Matalalle tallustelijalle räntä on erityisen inhottavaa, mahakarvojen kuivumiseen menee taas koko päivä! Puhumattakaan mudasta varpaiden välissä. Pahinta on hyvin suuri todennäköisyys joutua kylpyyn. Onneksi ihana kumikana odottaa sisällä hauskoja leikkejä ja sohvalle pääsee välillä köllöttämään. Tavallinen arki tuo suurta tyydytystä Pipsalle. Silloin jää hyvin aikaa mietiskelylle, unelmoinnille sekä ihanien luiden syömiselle.

Rännästä ja tuulesta huolimatta Pipsa vierailee päivittäin metsässä tapaamassa ystäviään. Ainakin kerran viikossa hän käy kurkistamassa onko Metsänpeikon taukotilassa ketään. Harmillisesti lamppu on aina sammuksissa ja tuoli tyhjänä. Ehkä jonain päivänä he sattuvat piilopaikkaan samaan aikaan. Onneksi kuitenkin Tiina Tikka ja Kyyhkysten perhe ovat kotona tekemässä kevätpuuhiaan. Kyyhkyjen perhe valmistautuu uuden jälkikasvun tulemiseen rakentamalla pesää suureen kuuseen ja Tikka etsii vimmatusti puista syötävää. Heillä on yleensä liian kiire jäädä juttelemaan pidemmäksi aikaa, vaikka Pipsa kovasti yrittää tehdä tuttavuutta. Onneksi Olli Orava jaksaa aina vaihtaa muutaman sanan pesäpuustaan, näin korona-aikaan turvallisen matkan päästä, totta kai.

Yhtenä aurinkoisena aamuna Pipsa havahtui aivan riemuissaan tuntiessaan kuonossaan vastaleikatun nurmikon tuoksun, ensimmäisen kerran tänä keväänä. Tämä pieni mäyräkoira ei tiedä mitään sen parempaa, kuin kieriä ja juosta vastaleikatussa nurmikossa. Ja kesällä tätä huvia pääsee tekemään lähes viikoittain. Ehkä kevät viimeinkin on tulossa jäädäkseen.

Metsänpeikko

Olli Orava

Tiedot:
Teksti ja tarina, Pipsa&M.L
Kuvat, Pipsa&M.L

Mistä kalat tulevat?

Keijo Kettu on lähtenyt reportaasimatkalle Pohjois-Suomeen. Hän on tutkimassa Iloisen mielen kahvilan kalaleipien alkuperää. Ensin hän on päättänyt katsastaa sen, mistä kalat tulevat ja seuraavaksi jatkaa Itä-Suomeen leivän perässä.

Keijo on sopinut tapaamisen kalastaja Steve Saukon kanssa. Steve asuu erään kirkasvetisen joen varrella Kainuussa. Hän on vanhaa kalastajasukua jo useammassa sukupolvessa. Kalastustaidot ovat periytyneet vanhemmilta lapsille, pienestä pennusta pitäen on harjoiteltu yhdessä. Niin se on aina mennyt.

Steve pitää kalastuksesta ja uimisesta. Hän ei oikein osaa kuvitella itselleen parempaa ammattia tai parempia harrastuksia, kyseessä on vähän niin kuin elämäntapa. Lisäksi Steve harrastaa vatsaliukuja veteen ja on todellinen mestari siinäkin. Itse asiassa jopa piirimestari viime kesän liukukarnevaaleista.

Keskustelu ohjautuu kalastukseen. Millaista on olla kalastaja ja mitä pitää osata. Steve Saukko kertoo ylpeänä Keijolle, että hänen yhden saukon perhekalastusyrityksellään on MSC sertifikaatti. Keijo ei ole moisesta kuullutkaan ja pyytää Steveä kertomaan hieman lisää. Tämä voisi olla kahvilanäkökulmasta tärkeää. Niin, katsohan, aloittaa Steve, kalastus on tarkkaa puuhaa. Pitää huolehtia siitä, ettei kalasta liikaa tai ettei muuten vahingoita kalojen asuinalueita. MSC sertifikaatti kertoo kuluttajalle, että kalastus on ollut vastuullista. Steve onkin hyvin ansioitunut pitämään huolta joesta, minkä varrella asuu ja kalastaa.

Kiitos Steve, oikein hyödyllistä tietoa, Keijo myhäilee. Seuraavan kerran kaupassa käydessään hän aikookin tutkia tarkkaan mitä pakkauselosteissa lukee. 

Juttutuokion päätteeksi Keijo pyytää Steveä vielä valokuvaan ja kaivaa kameran reportterilaukustaan. Steve ei ole  tottunut pysymään paikoillaan kameran edessä. Kalastaminen vaatii vikkelyyttä, joten paikallaan olemista ei paljon ole tullut harjoiteltua.

Tiedot:
Tarina ja kuvat: Suski
Saukko pehmolelu: Wild republic 

Pieni Pyry-Tuuli

Tapasimme vappubrunssin aikaan Iloisen Mielen kahvilassa Possulan perheen ja heidän kaikkialle ehtivän pienokaisensa Pyry-Tuulen. 

Pyry-Tuuli Possula sai nimensä jo ennen syntymäänsä. Hänen emonsa tunnisti vatsassaan, että pahnueessa tulisi olemaan pyörremyrsyn lailla maailmaa tutkiva possupienokainen. Hän päätti nimetä pienokaisen Pyry-Tuuleksi, olisi tämä sitten mitä sukupuolta tahansa. Päätös piti ja nimi osoittautui hyvin osuvaksi. Ainoastaan syntyessään Pyry-Tuuli oli viimeinen. Hän oli pienin pahnueesta, mutta heti kävi ilmeiseksi että vikkelin ja uteliain. Sen jälkeen hän oli aina ensimmäisenä joka paikassa.

Pyry-Tuuli ei ole kuten sisarensa tai veljensä. Hän tuntee vetoa korkeisiin paikkoihin ja reunoihin aivan kuin suunnittelisi lentoon lähtöä, muiden pienokaisten ollessa kiinnostuneita maan tonkimisesta ja aarteiden etsimisestä. Possuemo on kokenut monia kauhistuksen hetkiä, eikä koskaan tiedä mistä pienokaisensa seuraavaksi saa pelastaa.

Eräänä päivänä sattui sitten niin, että Pyry-Tuulen siivet alkoivat kasvaa. Ensin ilmestyivät pienet nystyrät selkään ja sitten pikkuruiset siiventyngät. Possuemo katseli niitä mietteissään. Hän muisteli porsaana kuulemiaan tarinoita erityisistä esi-isistä ja päätti kirjoittaa kirjeen isomummi Lyytille, joka asuu Takametsän toisella laidalla. Hän varmasti muistaisi tarinat paremmin. Vielä ei ole kuulunut vastauskirjettä Lyytiltä, mutta ehkä seuraavassa postissa.

Pyry-Tuulta siivet ovat kiinnostaneet kovasti sen jälkeen, kun niitä lakkasi kutiamasta. Hän on yrittänyt parhaansa mukaan ratkaista siipien käyttöohjeet, mutta ne eivät edelleenkään tottele häntä, ovat vain. Pääasiassa hän ei kuitenkaan ehdi ajatella niitä, kiire kun on seuraavan mutkan taakse. Possuemo on leikannut Pyry-Tuulen paitoihin pienet reiät selkään, jotta siivet mahtuvat ulos. Pyry-Tuuli muuttuu hyvin rauhattomaksi elleivät siivet saa olla vapaina. Niitä ahdistaa paidan alla.

Possulan arki jatkuu siis kuten ennenkin, paitsi että yhdellä pahnueen porsaista on siivet ja hän suunnittelee taivaiden vallotusta. Possuemo voisi tosin vaikka vannoa, että Pyry-Tuuli on vieläkin vikkelämpi kuin aiemmin.

Jäämme odottelemaan Lyytin kirjettä ja kuulumisia Possulasta.

Tarina ja kuvat
Suski

Vappubrunssilla Iloisen Mielen kahvilassa

Keijo kesähattu päässä vappuaamun auringossa

Keijo on tullut vappuhaukkapalalle Iloisen mielen kahvilaan. Kettunen on aurinkoisella tuulella. Hänellä on taannoin Turun torilta löytämänsä kesähattu, niitä kun on näkynyt ihmiskansan päässä näin kesän alkajaisiksi. Keijo ei halua olla kettua pahempi.

Turku muuten, on Keijon mielestä aika hilpeä paikka. Hän muistaa ajelleensa Aura-joen yli förillä edestakaisin tuntitolkulla ja herkutelleensa mansikoilla Samppalinnanmäellä. Kesähattu tuo mukavia muistoja mieleen. Pitäisiköhän tänä vuonna pitää sitä koko kesän, Keijo pohtii.

Keijon vapputraditioihin kuuluu vapunaaton metsäsamoilu, vappukokon polttaminen ja poikkeaminen Iloisen mielen kahvilassa. Tänä vuonna jäi kokon polttaminen väliin, mutta samoilu maistui peipon laulua kuunnellessa. Peipon laulussa on kesän soundi. Peippojen paluu talvimailta saa Keijon aina hyvin iloiseksi. Eilen laulussa oli kyllä pientä särösointua, sillä taustakuoroon oli eksynyt maaninen talitiainen. Ti-ti-tyystä oli pudonnut pois kaikki muut paitsi tiukasti toistuva ensimmäinen tavu. Kyseessä taisi olla teknotiainen.

Miiru Hiiru pitää väreistä

Keijo syventyy ruokalistan tarkasteluun. Hän on perinteisesti aina juonut simaa ja syönyt munkkeja, mutta nyt tekisi mieli ehkä kokeilla jotain muutakin kuten tippaleipiä, tai jos tilaisi molempia.

Miiru Hiiru tulee ottamaan Keijon tilausta, mutta jää kohteliaasti seisomaan hieman etäämmälle. Miiru Hiiru on tullut kesäksi kaupunkiin töihin, sillä hänen talviasuntoonsa on muuttanut joukko ihmisiä. Tänään hän on ruuhka-apuna salin puolella, sillä Hansulla on sorkat täynnä työtä. Metsälän väki jopa Takametsästä saakka on lähtenyt viettämään vappua. Nyt on eläimillä tilaa liikuskella, kun ihmisväki jatkaa edelleen kotoilua.

Keijon pohdinta vie sen verran pidemmän ajan, että Miiru Hiiru ehtii seurata Possulan perheen saapumista uusimman pahnueensa kanssa. Pahnueessa ja etenkin sen nuorimmaisessa, Pyry-Tuulessa näyttää olevan pitelemistä. Miiru Hiirua alkaa aivan pyörryttää, sillä Pyry-Tuuli tuntuu olevan samanaikaisesti kaikkialla.

Keijokin saa viimein tilauksensa tehtyä ja Miiru Hiiru toivottaa hänelle oikein hauskaa Wappua! Aurinko paistaa ja iloinen hyörinä jatkuu kahvilassa. 

Tiedot:
Tarinat ja kuvat, Suski