Keijo miettii, että syksy on oikeastaan aika kaunis vuodenaika. Etenkin näin alkusyksystä, kun puissa on värikkäitä lehtiä ja aurinko lämmittää. Toki loppusyksystäkin on kaunista, omalla tavallaan, mutta se ei tänään Keijoa kiinnosta. Hän ihmettelee lehtiä.
Mistä lehtivihreä tietää, millainen jälki pitää jättää taakseen, kun itse kiiruhtaa kotiin puun juuriin. Miksi koivut ovat keltaisia ja miksi vaahterat punastuvat? Entä jos lehtivihreä unohtaa ohjeet ja koivusta tuleekin punainen? Keijolla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka helppoa on unohtaa ohjeet. Näin voi helposti käydä pienessä kiireessä. Voihan se olla, että lehtivihreällä ei ole kiire tai sitten se on laittanut itselleen post-it-lappuja lehtien sisäpinnalle tai muistutuksen kännykkäänsä. Onkohan lehtivihreällä kännykkä? Keijolla on, vaikka se jää usein kotiin hänen lähtiessä ulos. Sekin on niitä helposti unohtuvia asioita.
Tuumailu on raskasta, etenkin jos eksyy hieman syvemmille vesille. Keijo hätkähtää äkkiä hereille, kun hänen häntänsä kastuu. Huomaamattaan aallot ovat tuudittaneet Keijon uneen ja hän on kierähtänyt kalliolta hiekalle. Aallot härnäilevät hänen häntäänsä. Herää unikeko, ne loiskivat, hukkaat kauniin päivän. Hassuja nuo aallot, ei uni koskaan hukkaan mene ja pienet päiväunet ovat usein paikallaan. Nytkin Keijo tuntee olevansa hyvin pirteä ja alkaa suunnitella mitä hauskaa tänään puuhaisi. Tuumailuja voi jatkaa toisella kertaa. Ehkä jokin retki?
Tiedot
Teksi ja kuva, Suski
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti