lauantai 30. tammikuuta 2016

Keijon aivojumppa

Keijo aivojumppaa

Syntyykö tilkku, tilkusta peitto vai kenties jokin muu taideteos
Tänään on hieman uninen lauantaiaamu Iloisen mielen kahvilassa. Ilmassa leijailee uunituoreen banaanikakun tuoksu. Keittiöstä kuuluu astioiden kilinää ja taustalla soi hiljainen, rentouttava musiikki.

Reportteri Keijo Kettu istuu nurkkapöydän sohvalla hyvin keskittyneenä ja väkertää. Mitä ihmettä, Keijo?

Keijo aivojumppaa. Hän on nuuskinut viime aikoina ahkerasti taustamateriaalia uutta reportaasiaan varten ja kiinnostunut aivojensa hyvinvoinnista. Kuulemma kaikenlainen erilainen väkertäminen ja virkkaaminen tuovat pienille aivosoluille mukavaa haastetta.

Keijo ei ole koskaan ennen kokeillut virkkaamista, mutta muistaa isomammaketun tehneen ihanan lämpimiä peittoja virkkaamalla. Peiton alle oli mukava käpertyä nukkumaan ja uneksimaan seikkailuista. Keijo on nyt päättänyt, että hän haluaa tehdä samanlaisen peiton itselleen.

Kahvilanpitäjä Suski auttoi Keijoa eilen iltasella lankojen ja virkkuukoukun hankkimisessa ja opetti kuinka langasta luodaan tilkku. Keijon mielestä se oli hyvin kiehtovaa ja näytti kovin helpolta Suskin tekemänä. Ihan yhtä helposti lanka ei alkanut kiertyä koukun ympärille, kun Keijo ryhtyi puuhaan. Pieni työtapaturmakin tapahtui, kun Keijo keskittyneenä puraisi kieleensä väkertäessään erästä monimutkaista kiekuraa.

Kaikenlaisia asioita piti myös tietää. Keijolla ei ollut alussa aavistustakaan onko hän oikea- vai vasentassuinen tällaisessa puuhassa. Hetken tuumittuaan Keijo päätti kokeilla miltä puuha tuntuu vasemmalla tassulla.

Jätämme Keijon nyt puuhaansa, sillä vaikuttaa siltä, ettei hän nyt ehdi sen enempää keskustelemaan. Odotamme jännityksellä syntyykö tilkku, tilkuita peitto vai kenties jokin muu taideteos.

Ei kommentteja: