Lokareille kahvia

Keijon isoisoisoisä oli nimeltään Kustavius Kettu tai oikeammin Kusti. Kustavius oli niin hienolta kuulostava nimi, että sitä käytettiin vain sunnuntaisin tai silloin, kun Pikku-Kusti oli kunnostautunut erityisen mehevien kettuuksien tekemisessä. Kustavius-huuto saikin Kustin pysymään visusti piilossa, jos se kaikui Takametsässä arkisin.

Kusti syntyi joskus 1800-luvun loppupuolella, ihan tarkkaa tietoa ei ole, sillä kirkonkirjat paloivat Takametsän suuressa metsäpalossa 1910. Varmaa kuitenkin on, että Kusti oli vetreä nuori ketunkoltiainen matkustaessaan Ameriikkaan vuonna 1900.

Kusti ei ollut metsämiehiä, hieman toisin siis kuin oli Ketun suvussa ollut tapana. Hän rakasti hedelmiä ja marjoja ja haaveili jo aivan pienestä ketunpojasta alkaen siitä, että jonain päivänä hänellä olisi oma puutarhatila. Selvää oli, että ilman rahaa sellaista ei saanut. Kusti päätti monien aikalaistensa tavoin lähteä tavoittelemaan unelmaansa Ameriikkaan.

Eräänä kesäkuun viileänä aamuna Kusti pakkasi nyyttinsä, pussasi emoaan kuonolle ja suuntasi kulkunsa kohden Hankoa. Sieltä hän hyppäsi höyrylaiva Wellamon kyytiin ja aloitti suuren seikkailunsa. Matkareitti kulki Hangosta Tukholmaan ja sieltä Tanskan kautta Englantiin ja Southamptoniin. Southamptonista lähti höyrylaivoja New Yorkiin ja sellaisen kyytiin Kustikin livahti. Hänen rahavaransa olivat siinä vaiheessa hieman kortilla, joten hän pestautui laivan keittiöön apuketuksi ja sai siten matkansa maksettua. Toinen vaihtoehto olisi ollut matkustaa jäniksenä, mutta jotenkin Kusti ei kokenut sitä omakseen.

Ameriikassa Kusti matkasi erilaisia hanttihommia tehden kohden suuria järviä ja Michiganin metsiä. Hän oli Atlanttia ylittäessään hankkinut hyvät perustaidot keittiöhommista ja ajatteli hyödyntää oppimaansa. Niin Kusti päätyi kahvinkeittäjäksi metsureille, eli lokareille, kuten suomalaissiirtolaiset heitä tapasivat kutsua. Kustin jo palattua synnyinseuduilleen Takametsään lokareista ilmestyi laulukin, Lännen lokari. Sitä Kustilla oli tapana rallatella lauantai-iltaisin saunan jälkeen ja hymyillä veikeän kaihoisasti. 

Välillä Kusti heittäytyi muistelemaan kahvinkeittäjän aikojaan. Hänen tarinansa olivat täynnä suuria seikkailuja ja haitarimusiikkia. Haitari oli Kustin lempisoitin, jota hän osasi itsekin hieman soittaa. Kustille oli jäänyt erityisesti mieleen Iso-Aku, suuri Seinäjoelta kotoisin ollut lokari, joka aina työpäivien ja iltakahvien jälkeen soitti polkan jos toisenkin. Iso-Akuhan se oli Kustiakin soittamaan opettanut. Iso-Aku osasi lukea ja kirjoittaa, joten hän Kusti kirjoittelivat toisilleen vielä vuosikausia ja vaihtoivat kuulumisia.

Kuvassa Kusti poseeraa kahvipannunsa ja Ameriikasta tuomansa pirtinavaimen kanssa. Molemmat ovat muistoesineitä hänen nuoruudestaan. Kuva on otettu joskus 1950-luvulla tai ehkä hieman myöhemmin. Kusti on harmillisesti unohtanut kirjoittaa vuosiluvun valokuvan taakse.


Tiedot
Tarina ja kuvat, Suski